Kevään tapahtumia 2019

Veteraanipäivän tilaisuus pe 26.4.

Kansallisen veteraanipäivän merkeissä Pohjanlinnan seitsemäsluokkalaiset kokoontuivat auditorioon kuulemaan sota-ajan musiikkia, jota esitti Kankaanpään Korsutöpinä. Musiikin lomassa Kankaanpään Sotaveteraanit ry:n varapuheenjohtaja Heino Nieminen kertoi oppilaille sota-ajan elämästä niin rintamalla kuin kotiseudullakin. Lisäksi hän soitti erikoista instrumenttia: sahaa.

Tilaisuuden alussa puheenvuoron käytti Pohjanlinnan koulun rehtori Päivi Javanainen. Oppilaskunnan edustajat Ida-Maria Perähannu ja Aada Joensuu 7D-luokalta ojensivat oppilaskunnan lahjoituksen Kankaanpään Sotaveteraaneille. Perinteiseen tapaan veteraanit olivat yksi päivätyökeräyksen lahjoituskohteista myös tänä lukuvuonna. Tilaisuus päätettiin yhteislauluna laulettuun Veteraanin iltahuutoon.

 

Uusien seiskojen tutustumistilaisuudet ti 7.5. ja ke 8.5.

Kuvia ja juttua täällä.

9B:n leirikoulu Budapestissa 7.-10.5.

Kuvia ja juttua täällä.

Kankaanpään Seudun juttu täällä.

Kirjallisuuden suomentajan luento ma 20.5.

Kaunokirjallisuuden suomentaja Saara Pääkkönen vieraili Kankaanpäässä ja kertoi Pohjanlinnan ysiluokkalaisille Aku Ankka -sarjakuvan kielestä ja suomentamisesta. Vierailu oli osa valtakunnallista Suomentajat lukijoiden luo -hanketta. Luento toteutui yhteistyössä Kankaanpään kaupunginkirjaston kanssa.

Kankaanpään Seudun juttu täällä.

Eduskuntavaalien ja europarlamenttivaalien nuorisovaalit

Pohjanlinnan yhdeksäsluokkalaiset äänestivät kevään aikana kaksissa nuorisovaaleissa. Katso lisää täältä.

Yhdeksäsluokkalaisten juhlalounas ke 22.5.

Pohjanlinnan ja Kangasmetsän koulujen yhdeksäsluokkalaisten juhlalounas järjestettiin nyt kahdennenkymmenennen kerran. Yhdeksäsluokkalaiset nauttivat juhla-ateriansa yhdessä opettajiensa ja kutsuvieraiden kanssa.

Aluksi juhlalounaan emäntä Rita Hautamäki (9D) ja isäntä Pedro Ranta (9B) kättelivät vieraat, jotka sitten siirtyivät kauniisti katettuihin pöytiin nimikoiduille paikoilleen. Kun kaikki olivat löytäneet oman paikansa, emäntä toivotti puheessaan vieraat tervetulleiksi.

Ruokalistat oli jaettu valmiiksi pöytiin, ja ne oli kirjoitettu kaikilla niillä kielillä, joita Pohjanlinnan koulussa opiskellaan: suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, saksaksi, ranskaksi ja venäjäksi. Kotitalousopettaja Emmimari Lehtisen johdolla tutustuttiin ruokalistoihin, ja kielten opiskelijat lukivat ne eri kielillä.

Alkuruoaksi tarjottiin salaattia ja patonkia. Sen jälkeen kuultiin musiikkia. Pääruokana oli lyoninkanaa lohkoperunoiden ja höyrytettyjen kasvisten kera.

Juhlapuheen piti Kankaanpään kaupunginjohtaja Mika Hatanpää. Puheensa aluksi hän suuntasi katseen vuoteen 2010, jolloin nykyiset ysiluokkalaiset aloittivat peruskoulutaipaleensa. Sen jälkeisiin vuosiin on mahtunut reilu 10 000 tuntia opiskelua. Hän muisteli itsekin peruskoulua päättäessään pohtineensa, oliko noista tunneista mitään hyötyä.

– Jokainen teistä on taivaltanut pitkän opintomatkan. Olette hankkineet omaan osaamisen palvelimeenne äärimmäisen arvokasta perusosaamista. Nyt on aika lähteä rakentamaan uutta omaa unelmien polkua. Nyt on se hetki, kun voit olla ylpeä siitä, mitä olet saavuttanut.

Kaupunginjohtaja Hatanpää totesi uskovansa yhdeksäsluokkalaisten saavan peruskoulun päättyessä paljon neuvoja ja ohjeita tulevaisuuteen. Myös hän halusi antaa muutamia.

– Olkaa oma-aloitteisia niin opintojenne kuin jatko-opintojenne parissa. Opiskelu ei mene koskaan hukkaan. Jokainen päivä on mahdollisuus oppia uutta myös työelämässä, oppiminen on yksi tärkeimmistä elämään iloa tuovista asioista.

– Toiseksi, verkostoitukaa ja käyttäkää verkostojanne hyväksi. Yksi sinulle keskeinen verkosto on nyt nämä ympärillänne olevat koulukaverit ja tuttavat, pitäkää yhteyttä heidän kanssaan. Ei voi koskaan tietää, mitä yhteistyömahdollisuuksia luomasi verkostot tulevaisuudessa tuovat mukanaan. Näiden lisäksi: luottakaa tulevaisuuteen. Tavoittele rohkeasti mahdottomia. Sinussa on enemmän voimaa kuin aavistat, Hatanpää muistutti lopuksi.

Jälkiruoaksi oli tarjolla valkosuklaapannakotta. Sen jälkeen kiitospuheessa isäntä Pedro Ranta yhtyi kaupunginjohtajan ajatuksiin kaveri- ja ystävyyssuhteiden tärkeydestä. Hän totesi ystävien olevan yksi tärkeimpiä asioita, mitä voi olla.

– Opettajille ja muulle henkilökunnalle tämä on myös juhlaviikko. Pääseväthän he meistä vihdoin eroon ja saavat taas uuden ikäluokan suojateikseen. Opettajat enää tuskin muistavat meitä kymmenen vuoden kuluttua. Joten nyt, kun vielä tiedätte meidät, haluaisin kiittää teitä, opettajia tästä yläkoulurupeamasta, hän sanoi ja toivotti päätteeksi kaikille läsnäolijoille hyvää kevään loppua ja kesää.

Juhlalounas toteutetaan kotitalousopettajien, kotitalouden opiskelijoiden ja koulun oman keittiön yhteistyönä. Tarjoilusta vastaavat Sataedun Kankaanpään yksikön catering-linjan opiskelijat, joille tilaisuus antaa samalla hyvän mahdollisuuden harjoitella suuren ruokaseurueen palvelemista. Kasiluokan valinnaisen kuvataiteen opiskelijat valmistavat ruokasalin seinälle vuosittain uuden seinäjulisteen, ja musiikkiohjelmaa tarjoavat Kankaanpään musiikkiopiston oppilaat.

Kuvatekstin saat esiin pysäyttämällä hiiren osoittimen kuvan päälle.

 
 

 
 

 

Menestyjäkahvit pe 24.5.2019

Toiseksi viimeisen kouluviikon perjantaina tarjottiin leivoskahvit lukuvuoden aikana menestyneille oppilaille, esimerkiksi koulua eri kilpailuissa edustaneille. Samoin paikalle kutsuttiin ne, jotka olivat selvittäneet vuoden hyvin vähillä Wilma-merkeillä.

Tänä vuonna hyvät suoritukset Oma Onni -ohjelmassa huomioitiin erityisesti, sillä Pohjanlinna oli ohjelmaan osallistuneista kouluista paras. Lue Kankaanpään Seudun lehtijuttu asiasta täältä.

 

Jalkapalloturnaukset ma 27.5.

Kasi- ja ysiluokkalaiset pelasivat luokittaiset jalkapalloturnauksensa viimeisen kouluviikon maanantaina. Järjestelyistä vastasivat liikkurit.

 

Sulkapalloturnaus ti 28.5.

Parikymmentä innokasta sulkapalloilijaa osallistui sulkapalloturnaukseen, joka iskettiin Palloiluhallissa tiistaina 28.5.

Välituntiliikuntatapahtuma ke 29.5.

Pohjanlinnan koulun vanhempainyhdistys aktivoi oppilaita välituntiliikuntaan kevätlukukauden aikana. Kampanja huipentui toukokuun viimeisellä viikolla pesäpallostadionilla tapahtumaan, jossa aktiivisimpia välituntiliikkujia palkittiin. Lisäksi mentiin luokittain sähkötystä ja tanssittiin koko koulun voimin letkajenkkaa.

 

Käynti Kankaanpään sankarihaudoilla pe 31.5.

Oppilaskunnan kukat laskettiin Kankaanpään sankarihaudoille viimeisen kouluviikon perjantaina. Paikalla oli kaksi edustajaa jokaiselta seiska- ja kasiluokalta.

 

Ysigaala pe 31.5.

Yhdeksäsluokkalaiset juhlistivat viimeistä varsinaista koulupäiväänsä ysigaalassa, jossa perinteiseen tapaan palkittiin lukuisia oppilaita diploomein sekä nähtiin ilmaisutaidon ryhmien valmistamia videoesityksiä. Opettajan puheen pitämään oli kutsuttu liikunnanopettaja Mika Peltonen.


Kevätjuhla la 1.6.

Lukuvuosi 2018-2019 päättyi kevätjuhlan lauantaina 1.6. Kankaanpään Palloiluhallissa. Juhlaan oli toivotettu tervetulleiksi myös yhdeksäsluokkalaisten huoltajat, ja heitä olikin paikalla mukava määrä.

Juhlan aluksi laulettiin Suvivirsi 9B:n Kristo Kotilehdon säestämänä. Seuraavaksi 7A-luokka esitti Kelly Clarksonin tunnetuksi tekemän kappaleen Breakaway.

Rehtori Päivi Javanainen kokosi puheessaan yhteen lukuvuoden tunnelmia. Tänä lukuvuonna yhtenä teemana on ollut hyvinvointi. Syksyn teemalliset tilaisuudet eri hyvinvointiasioista ja kevätlukukauden hyvinvointiviikko herättelivät huomaamaan hyvinvoinnin perusasioita.

– Jokainen itse vastaa siitä, että on hyvässä oppimiskunnossa päivittäin. Koulun pitää puolestaan luoda turvalliset puitteet oppimiselle ja kasvulle, hän muistutti.

Peruskoulunsa päättäviä yhdeksäsluokkalaisia rehtori Javanainen rohkaisi olemaan valmiina uuteen elämänvaiheeseen. Vaikka tulevaisuuden polku tässä vaiheessa näyttäisikin sumuiselta, suunta löytyy kyllä aikanaan. Lopuksi rehtori kiitti päättyneestä lukuvuodesta niin oppilaita, heidän huoltajiaan kuin koulun henkilökuntaakin.

Opettajien Hurina-bändin esittämän Ystäväni-kappaleen jälkeen oli vuorossa todistusten jako. Kukin ysiluokka sai päättötodistuksensa ja stipendissä yleisön edessä. Jokaiselta luokalta oppilaat olivat myös äänestäneet hymypatsaan saajat.

Juhla päättyi oppilaiden puheenvuoroon. Oppilaskunnan puheenjohtaja Heta Harju 8A:lta palasi puheessaan parin vuoden taakse, jolloin hän oli siirtymässä pienestä kyläkoulusta isoon yläkouluun. Tilanne oli jännittävä mutta tarjosi samalla mahdollisuuden uuden lehden kääntämiseen elämässä. Kahden vuoden aikana Pohjanlinnan koulun on hänen kokemansa mukaan osoittautunut hyväksi kouluksi, jossa oppilaista pidetään huolta.

Samoihin ajatuksiin yhtyi myös oppilaskunnan varapuheenjohtaja Aida Väkiparta 9C:ltä. Tunteikkaassa puheessaan hän myös suuntasi katseensa tulevaan ja muistutti ysiluokkalaisia siitä, että vaikka nyt lähdetäänkin eri kouluihin ja eri paikkakunnillekin, yhteys entisiin koulukavereihin säilyy kuitenkin.

Yhdeksäsluokkalaisten osalta peruskoulutaival päättyi Palloiluhallissa. Nuoremmat oppilaat siirtyivät vielä tämän jälkeen koululle kotiluokkiin saamaan lukuvuositodistuksensa.

 

 

Päivitetty 31.5.2019.