9D hiusmalleina 2008

9P:n luokkaretki Tampereelle hiusdemonäytöksen malleiksi

Pohjanlinnan koulun ysin pienryhmä 9P teki opettajansa Maarit Ylikosken kanssa 12. marraskuuta luokkaretken Tampereelle. Retken sisältö oli varsin erikoinen, sillä ohjelmassa ei ollut matkailunähtävyyksien kiertämistä eikä edes käyntiä Särkänniemessä. Sen sijaan luokan oppilaan toimivat malleina hiusdemonäytöksessä.

Matkaan Kankaanpäästä lähdettiin jo varhain aamulla, ja takaisin koululla oltiin vasta ennen kymmentä illalla.

Valmistautuminen illan hiusdemonäytökseen tapahtui Ylöjärvellä Sim Sensitiven tiloissa. Siellä tehtiin hiusten värjäyksiä ja kasvojen ruiskurusketuksia, ja muutamat oppilaat saivat hiuksiinsa myös Palmain-hiuslisäkkeen.

Ennen illan näytöstä oli puolitoista tuntia vapaa-aikaa, joka käytettiin yhdessä shoppaillen Stockmannilla ja One Wayssä.

Varsinainen hiusdemonäytös oli Tampereen keskustassa Scandic-hotellissa iltakuudelta. Hyvissä ajoin sitä ennen aloitettiin valmistautuminen hotellin tiloissa.

Hiusdemonäytös oli Tampereen seudun parturi-kampaajille järjestetty koulutustilaisuus syksyn ja talven viimeisimmistä hiustrendeistä, -tyyleistä ja -väreistä. Noin viisikymmenpäisen yleisön edessä oppilaille leikattiin uusimpien trendien mukainen kampaus.

Pienryhmän oppilaat saivat Sim Sensitiven väeltä kiitosta hyvästä toiminnasta. He olivat itsekin tyytyväisiä päivän antiin ja omaan toimintaansa. Erilainen luokkaretki kehitti ryhmässä toimimista, vastuullisuutta, hyviä käytöstapoja ja esiintymistaitoa.

Alla olevien kuvien kuvatekstit saat näkyviin pysäyttämällä hiiren osoittimen kuvan päälle.

Värjäyksen pohjatöitä. Värien vaikutusta odotellessa, hiukset vielä työn alla. Leikkaus.
Tytöt valmiina. Palmain-hiuslisäkkeen asentaminen. Leikkaus.
Odottamassa ruiskurusketusta. Opettajan hiusten kihartaminen. Ruiskurusketus.
Ruiskurusketus. Ohjeita illan demonäytökseen. Leikkaus demonäytöksessä.
Demonäytöksen lopuksi kaikki lavalla. Paluumatkalla.