9C:n ja 9F:n leirikoulu Latviassa 21.-24.5.2007
Pohjanlinnan koulun 9C- ja 9F-luokat olivat leirikoulussa Latviassa 21.-24.5.2007. Leirikoulua varten luokat keräsivät varoja noin puolentoista vuoden ajan. Mukana matkassa oli 34 oppilasta, neljä opettajaa ja neljä oppilaiden vanhempaa sekä kaksi opasta ja bussinkuljettaja. Matkan aikana kummankin luokan oppilaat pitivät leirikoulupäiväkirjaa. Jälkikäteen nämä päiväkirjat yhdistettiin.

(Kun pysäytät hiiren osoittimen kuvan päälle, saat kuvatekstin näkyviin.)

Maanantai 21.5.

Pohjanlinna/IMG_7535_pieni.jpgLähtö koululta tapahtui aamuyöllä klo 3.00. Matka sujui katsoen elokuvaa. Välillä pysähdyimme Pirkanhovissa syömässä. Sen jälkeen matka jatkui jälleen elokuvia katsellen ja musiikkia kuunnellen. Noin klo 7.00 saavuimme Helsingin satamaan, laiva lähti kahdeksan aikoihin. Laivassa tarjoiltiin herkullinen aamupala noin klo 7.30. Laivamatkan aikana osa porukasta kävi ostoksilla tax free -kaupassa ja opettajat tanssahtelivat ravintolassa.

Kello 12.00 laiva saapui satamaan ja oppaamme (Aime Makke ja harjoittelija Helen Truuts) saapuivat mukaan matkaan, siitä matka lähti jatkumaan kohti Pärnua. Pärnussa pysähdyimme rannalle pälyilemään ja syömään yhteen meksikolaistyyliseen ravintolaan. Ruokana siellä oli lihapullia ja perunaa ja jälkiruokana oli piirakkaa.

Pohjanlinna/IMG_7550_pieni.jpgKello 16.45 ylitimme Viron ja Latvian rajan. Hotellille saavuttiin kahdeksan aikaan illalla. Siellä söimme illallisen: alkuruokana tarjoiltiin herkullista sienikeittoa, joka ei kylläkään miellyttänyt kaikkia, pääruokana oli kanaa ja riisiä vihanneksilla, ja jälkiruokana oli jäätelöä hedelmäsalaatilla. Illallisen jälkeen jaettiin huoneet, jotka eivät vastanneet odotuksiamme, ja vapaa-aika alkoi. Vapaa-ajalla useimmat menivät tutustumaan lähiympäristöön. Ulkonaolo jatkui klo 23.00 asti, jonka jälkeen ilta jatkui pävyillen hotellin sisätiloissa.

Tiistai 22.5.

Pohjanlinna/IMG_7657_pieni.jpgAamulla herättyämme kävimme maittavalla aamiaisella, jonka jälkeen lähdimme kiertelemään Jurmalaa linja-autolla. Kolmen suunnistajan ollessa matkalla oli vuorossa tietysti myös suunnistusta Jurmalassa. Käveleminen hiekkarannalla rakennuksia katsellen 28 asteen helteessä tuntui hieman uuvuttavalta.

Tämän jälkeen matka jatkui paikalliseen kouluun, jossa tutustuimme paikallisiin nuoriin ja Latviaan yleisesti. Kiersimme koulua ulkoa ja sisältä, mutta oppitunneille emme päässeet. Totuuden nimissä täytyy kyllä sanoa, että koulu ei ollut parhaasta päästä ja monien suusta kuuluikin: ”En enää ikinä valita meidän koulusta.” Myös paikallisten pukeutuminen oli varsin erilainen kun täällä meillä Suomessa, mihin myös opettajat kiinnittivät huomion.

Pohjanlinna/IMG_7783_pieni.jpgKoulututustumisen jälkeen suuntasimme Riikaan. Ennen vanhaan kaupunkiin tutustumista kävimme lounaalla riikalaisessa ravintolassa. Ruoka oli hyvää ja mahat täynnä kävelimme ympäri vanhaa kaupunkia oppaan selittäessä rakennusten historiasta. Kierroksen jälkeen meillä oli vapaa-aikaa, jonka kulutimme shoppaillen Riian vanhassa kaupungissa. Seuraavaksi menimme syömään ravintola Lidoon. Lidossa sai valita itse mitä syö. Syömisen jälkeen lähdimme ajelemaan linja-autolla kohti hotelliamme. Matkan aikana julistettiin suunnistuskisan voittajat, jotka olivat Veera ja Heidi. Pysähdyimme hetkeksi tavaratalo Rimissä. Sieltä pojat ostivat jalkapallon ja frisbeen. Matkan jatkuessa pojat innostuivat laulamaan. Hyvin saavuimme hotellille ja sieltä lähdimmekin heti rannalle, jossa pelailimme pelejä. Jotkut menivät jopa uimaankin.

Keskiviikko 23.5.

Pohjanlinna/IMG_8071_pieni.jpgAamu sujui varsin rauhallisesti. Käytiin syömässä herkullinen aamupala, jonka jälkeen lähdettiin Siguldaan. Suoranta lähti ilman lasejaan, jotka hukkuivat mereen edellisillan temmellyksissä. Bussimatka sujui rattoisasti.

Käytiin Siguldan luolassa, linnassa ja köysiradalla. Sieltä menimme Kropotkinin palatsiin syömään, ruokana oli kanaa ja perunaa, jälkiruokana hedelmiä ja jäätelöä. Noin kello 15.00 lähdettiin takaisin Riikaan. Bussimatkalla jaettiin karkkia, lauleltiin lauluja ja osa soitti matkamuistohuiluja. Musiikin kauneudesta oltiin montaa mieltä. 16.15 shoppailu alkoi! Monet tekivät hyviä löytöjä ja rahaa sai palamaan helposti. 19.30 mentiin syömään Jurmalaan Mango-nimiseen ravintolaan. Ruuaksi meillä oli salaattia, perunamuusia ja sianlihaa (oli maukasta).

Pohjanlinna/IMG_8130_pieni.jpgKun syömiset oli tehty, oli vapaa-aikaa, joten suuntasimme porukalla rannalle. Siellä kaikki puuhailivat ainakin jotain. Toiset istuivat penkillä ja juttelivat, toiset pelasivat jalkapalloa, lentopalloa tai heittelivät frisbeetä. Taas oli yhdessä kiva ilta! Rannalta palasimme hotellille ja siellä vain kulutettiin aikaa hyvässä seurassa. Nukkumaan jokainen pääsi varmaan jossain vaiheessa.

Torstai 24.5.

Pohjanlinna/IMG_8206_pieni.jpgAamulla herättyämme kävimme aamiaisella. Sen jälkeen vielä pakkailtiin hieman ja klo 8.55 lähdimme ajamaan kohti Tallinnaa. Lähtö hieman myöhästyi, koska yksi avain oli hukassa, eikä sitä loppujen lopuksi löytynytkään. Noin klo 11.40 menimme rajan yli Viron puolelle. Matkalla poikkesimme Pärnussa syömässä ravintolassa nimeltä Paradiis. Ruokana oli keittoa, lihapullia ja perunaa sekä raparperipiirakkaa. Matkalla katseltiin elokuvaa ja nukuttiin.

Pohjanlinna/IMG_8309_pieni.jpgSaavuimme Tallinnaan noin klo 16.00 ja meillä oli hieman vapaa-aikaa. Laiva lähti klo 18.00 ja sitä ennen pääsimme syömään seisovaan pöytään, jossa ruoka oli todella herkullista. Laivamatkan aikana pelailtiin korttia ja pelikoneita ja pälyiltiin käytävillä. Klo 21.30 laiva saapui Helsinkiin ja matka kohti Kankaanpäätä alkoi. Matkalla laulettiin karaokea ja kerrottiin vitsejä. Pidimme taas tauon Pirkanhovissa. Loppumatkasta Heini, kuski ja opettajat pitivät kauniit puheet, jossa kiittivät vuorollaan täydellisesti onnistuneesta reissusta. Kuski lauloi meille myös tuutulaulun. Klo 1.40 saavuimme Kankaanpäähän, ja kaikki lähtivät hyvillä mielin kotiin.